Mustetta ihoon

Olen haaveillut tatuoinnista, mielellään useammasta, pitkään. Toistaiseksi idea on jäänyt toteuttamatta siksi, etten ole keksinyt kuvioa, jonka kanssa haluan viettää lopun elämääni. Toiseksi pelkään kipua aivan vietävästi. Sen tosin uskon jäävän toissijaiseksi, sitten kun se oikea kuva syntyy tai tulee vastaan. Minusta kovinkin tatuoitu kroppa voi näyttää mielettömän hyvältä (kts. Kat Von D!), mutta tässäkin liika on aina liikaa ja huonolla maulla saa hyvänkin idean sössittyä. Jos itse joskus alkaisin olan takaa kroppaani tatuoida haluaisin niihin ehdottmasti jonkilaista yhtenäisyyttä. Haluisin kuvien olevan osia kokonaisuutta, niin kuin taulut, jotka yhdessä muodostavat sen näyttelyn tai vaatekappaleet asun.

Seikka mitä en ole tatuoinneista keskusteltaessa oikein ymmärtänyt on se "tarkoitus". Joka tatuoinnilla täytyy olla joku mystinen tarina ja "deeper meaning". En ole itsekkään suuri tram stamppien, perhosten tai sydänten ystävä, mutta eikö tatuointia ihan tosissaan voi ottaa sillä perusteella, että "tämä on kaunis kuva, haluan koristella sillä itseäni". Jos on tullut katsottua LA/Miami/London Inkiä, niin jokaisella täytyy olla joku hillitön stoori siinä kuvassaan. Totta kai monet ihan tosiaan iskevät nahkaansa omalaatuisen, persoonallisen kuvan, joka muistuttaa kuolleesta läheisestä (yleensä näin), mutta kyllä sieltä on tullut mitä kaukaa haetuimpia tarinoita vastaan.

Tuon vatsankin ottaisin

Puhun itseni tavallaan nyt pussiin, kun aikaisemmin dissasin perhosia ym tusinatatsoja. Omiin suosikkeihini nimittäin kuuluu siivet selässä, värikkäät lootukset/muut kukat ja itämaiset kuviot.  Kauniita ovat, mutta itselleni haluaisin kehitellä jotain hieman persoonallisempaa. Toisaalta taas en näe mitään järkeä olla ottamatta kuvaa, josta itse pitää todella paljon, vaikka useammalla muullakin olisi samanlainen. About yhtä älytöntä kuin hankkia jotain vain sen takia, "kun muillakin on". Olen myös erityisen tykästynyt selässä tai kyljessä kulkeviin suurehkoihin kuviin ja teksteihin. Aasinsilta tekstitatskoihin. En itselleni ottaisi. Ellei sitten joku kaunis päivä synny joku oikein kaunis tai tarkoituksellinen sana tai lausahdus. Tekstiä en siis ottaisi tällä "kiva teksti" -periaatteella, heh. Näyttävät kyllä kauniilta nekin.

Ikinä en kenenkään nimeä tatuoisi, korkeintaan oman lapseni, joita en ole sivumennensanoensuunnitelttut hankkivani, joten siihen jää sitten sekin. Toki tärkeät ihmiset pysyvät osana elämäämme ja menneisyyttämme, vaikka ero tuli tai ystävyys kariutuisi. Silti. En pitäisi ajatuksesta, että esimerkiksi ex-poikaystäväni nimi komeilisi kankussani. Tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa ja erot saattavat olla todella rumia. Mukava sitten pitää muistoa ihmisestä, jota mahdollisesti vihaat eniten koko maailmassa. Lähimmäiset ihmiset ovat niitä, jotka pystyvät pahiten satuttamaan.

Nonii ja palataksemme aiheeseen. Postauksen kuvistus toimiikin samalla myös hyvänä thinspauksena.

Mikä taas sai miettimään mitä kauheuksia esim vatsaan sijoitetulle tatuoinnille kävisikään painon noustessa parillakymmenellä kilolla. Tuttavallani on karppi tatuoituna kylkeen. Seurasimme mielenkiinnolla kalan liikeitä, tytön pamahdettua paksuksi. Aivan sivulle hakattu kuva oli lopulta vatsalla. Palautui toki takaisin kun muksu saatiin ulos.